Epun kanssa vierailimme taas tutussa kehitysvammaisten palvelukodissa jossa meidät otetaan aina iloisesti vastaan. Ovella oli jo asukkaita valmiina vastaanottamassa meitä. Vierailu sujui hyvin ja rapsutuksia riitti. Jopa yksi asukkaista joka ei ollut ennen uskaltanut silittää koiria rohkaisi mielensä ja vähän uskalsi jo koskea. Siellä on kiva käydä kun ei tartte vaan seisoskella tumput suorina koirien kanssa kun jossain paikoissa vaan asukkaat katselevat koiria eivätkä halua silittää. Kuukauden päästä menenmme taas uudelleen :)
Toisen vierailun vaikeavammaisten palvelukotiin teinkin sitten ilman Eppua kun mukana oli viisi uutta kaverikoiraa ja me kolme "kokenutta" olimme mukana ilman koiría seuraamassa miten uusien vierailu sujuu. Vierailu sujui muuten oikein mukavasti, mutta olimme hieman vaivautuneita kun meidät tällä kertaa jätettiin "oman onnemme nojaan" eli henkilökunnalla oli ilmeisesti niin kiire, että eivät oikein ehtineet keskittyä meidän vierailuun. Tuli vähän sellainen orpo olo kun meille on painotettu että meitä ei saisi jättää asukkaitten kanssa yksin vaan jonkun ainakin henkilökunnasta pitäisi olla mukana. Pitää seuraavaa kertaa varten jutella etukäteen tästä.